Tulosta tämä sivu

Tarinaa Chilin kasvatuksesta

Keväällä 2008 iski innostus kokeilla chilien kasvatusta. En muista mistä idea oli peräisin, mutta puitteet toteutukselle olivat varsin hyvät.

Alku oli erilainen kuin useimmilla muilla harrastajilla. Yleensä harrastus aloitetaan käyttämällä tuoreista chileistä saatuja siemeniä. Itse kuitenkin haalin ensimmäiset siemenet kukkatukun varastosta. Pussista ei tarkemmin selvinnyt muuta kuin että olivat punaisia, melko perinteisen näköisiä, ja annuumeja. Melkein heti tuli havaittua että kasvatus meni enemmän tuurilla kuin taidolla.

Siemenien kylvö meni ymmärtämättömältä melko myöhään, kasvit olivat liian pienissä ruukuissa, hoito vähän niin ja näin. Suurin osa siemenistä kuitenkin iti, ja alkoi kasvaa. Ehdin syksymmällä perehtyä vähän enemmän aiheeseen, ja tietoa alkoi pikkuhiljaa karttua.

Syksyllä kypsyi vähän maisteltavaakin, vaikka maku muistutti enemmän paprikaa kuin chiliä.

Kipinä oli kuitenkin syttynyt, ja 2009 keväällä homma jatkui.


Edellinen sivu: Etusivu
Seuraava sivu: Ohjeita ja tietoa